2011
Oulussa Kommunalistien liitto piti pöytää ja jakoi lehtiä Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa.
Kommunalistien liitto osallistui vapputapahtumiin Oulussa ja Helsingissä. Helsingissä jaettiin noin 300 vastavalta -lehteä marssin jälkeisillä vapputoreilla. Myös Oulussa jaettiin lehtiä vappumarssilla.
Vastavalta #3 -lehti valmistettiin vapuksi ja loppuvuoden tapahtumissa jaettavaksi. Lehden painos oli 1000 kappaletta.
Maaliskuun 15. pidetyssä ydinvoimamielenosoituksessa jaettiin noin 200 Vastavalta lehteä.
Kommunalistien liitto järjestää Oulussa OulUtopia nimistä työryhmää. OulUtopian ohjelma keväälle 2011
Tammikuun 14-16. viikonloppuna järjestettiin talvitapaaminen.
2010
Oulussa järjestettiin kaksi opintopiiriä: keväällä kokoontui Fundamentals of Social Ecology and Communalism sekä Remaking Oulu, joka syksyllä jatkoi työryhmänä nimellä OulUtopia.
Ryhmän jäseniä osallistui Communalism -nimisen englanninkielisen lehden levittämiseen ja myymiseen.
Osa ryhmästä tapasi kommunalisteja muista maista Ruotsista, Norjasta, USA:sta, Kreikasta ja Turkista Euroopan Sosiaali Foorumissa Istanbulissa heinäkuun alussa.
Kommunalistien liitolla oli kirjapöytä Varjokirjamessuilla, Rauhanasemalla Helsingissä.
Syksyn ja alkutalven aikana Jussi Haverinen osallistui Vihreän Puolueen järjestämiin keskustelutilaisuuksiin. Miksi kunnat eikä valtio? -alustus.
Heinäkuussa järjestettiin kesätapaaminen.
Vappuna 2010 tehtiin Vastavalta lehteä tuhat viisisataa kappaletta, joista jaettiin noin tuhat vapun tapahtumissa sekä alkukesän mielenosoituksissa.
2009
Nettisivumme siirtyivät osoitteeseen kommunalismi.net vanhasta www.demalt.info/suomi osoitteesta.
Oulussa järjestettiin yhteinen tapaaminen.
Oulussa oli opintopiirejä.
Helsingissä oli opintopiirikokeilu, joka kaatui osanottajien puutteen takia.
Julkaisimme ensimmäisen numeron Vastavalta lehteä.
Sosiaalikeskus Satamassa, Helsingissä järjestettiin elokuvailtoja.
Liitto perustettiin ja nimeksi valittiin Kommunalistien Liitto.
Kiitos.