Kommunalistien liitto

Huom: Tämä artikkeli julkaistaan myös seuraavassa Vastavalta-lehdessämme.

Mikko Miettinen

Suoraa vai väärää demokratiaa?

Tätä kirjoittaessani on vuoden 2011 eduskuntavaalit vielä edessä. Gallup- kyselyiden mukaan oikeistolaispopulistinen Perussuomalaiset-puolue on saamassa jopa yli 5-kertaisen äänisaaliin edelliseen vaalivuoteen verrattuna. Vaikka nämä lukemat jäisivätkin toteutumatta itse vaaleissa, on selvää, että heillä on jotain, joka vetoaa yhä useampiin äänestäjiin. EU-vastaisuus, maahanmuuttopolitiikka, palveluiden turvaaminen, pienituloisten, vanhusten ja lapsiperheiden edut: tässä luultavasti äänestäjien enemmistön syyt heidän äänestämiseen. Osa ihmisistä, jotka ovat pettyneitä poliitikkoihin ja järjestelmään, ovat löytäneet Perussuomalaisista toisinajattelijan, joka on kansan asialla.

On tietenkin ironista, että jokainen puolue kuuluu tähän samaan järjestelmään. Poliitikot ovat vastuussa vain järjestelmälle, ei äänestäjille. En väitä, ettei puoluevärillä ole mitään merkitystä siihen, millaisessa yhteiskunnassa elämme. Puolueiden tehtävä on kuitenkin olla olemassa valtiovallan hankkijana, eikä esimerkiksi puoluejärjestelmän, johon niin monet ovat tyytymättömiä, kaatajana. Ehkä usko joihinkin uusiin puolueisiin on monille se viimeinen toivo heidän intressien tai arvojen äänitorvena ja eteenpäinviejänä eivätkä he ole täysin vakuuttuneita nykyisen järjestelmän kelvottomuudesta. Toisin sanoen, harvainvallan edustuksellinen muoto on heille hyvä pragmaattisessa mielessä, jos se sattuu edustamaan heidän mielipiteitään.

Demokratian alkuperäinen idea oli kansalaisten valta päättää yhteisistä asioissa suoraan kansankokouksissa. Jos he pitivät joitain edustustehtäviä tarpeellisina, ne saatettiin valita jopa sattumanvaraisesti arvalla ja valitut olivat vastuussa kansalle ja he voitiin erottaa, jos he eivät toteuttaneet enemmistön tahtoa. Siis demokratia oli sitä demokratiaa, johon nykyään viitataan ”suora”-etuliitteellä. Vaikka antiikin Kreikan idea kansasta olikin rajoittunut niin kutsuttuihin vapaisiin miehiin, olisi ”edustuksellinen” demokratia ollut vastoin heidän käytäntöjään. Demokratian ydinasia on vallan kuuluminen kansalle, joka päättää kollektiivisesti ja toivottavasti rationaalisesti asioistaan. Nämä päätökset ovat lainvoimaisia, kunnes toisin päätetään. Kansalla on ylin valta tässä järjestelmässä.

Edellisen valossa termi ”edustuksellinen demokratia” on jo sisäisesti ristiriitainen. Poliittisen toiminnan ammattimaistaminen ja sen keskittäminen pienelle eliitille on pilkkaa demokratiaa kohtaan eikä suinkaan mikään demokratian moderni muoto. Valtio, jonka valtaa eduskunta toteuttaa, on aina epädemokraattinen. Sama koskee puolueita, jotka määritelmän mukaan ovat osa valtion politiikkaa – joskus jopa valtiojärjestelmä itse kuten Kiinan kommunistinen puolue.

Kommunalismi haluaa palauttaa politiikan politiikkaan yrittäessään selkeyttää valtion ja kunnan eroa. Kunta ja valtio ovat edelleen erillisiä vallan yksiköitä, vaikka kunnat ovatkin alistettu valtiovallan alaisuuteen ja niiden kokoa kasvatetaan demokratian kustannuksella. Kommunalismi yrittää vahvistaa kuntien päätösvaltaa valtiovallan kustannuksella ja lopulta luoda kestämätön ristiriita, jossa kuntien yhteenliitokset eli konfederaatiot ovat tarpeeksi vahvoja korvaamaan valtio. On tärkeää ymmärtää, ettei kommunalismi suinkaan aja nykyisten kuntaliitosten kaltaisia liitoksia. Näissä valtaa keskitetään ja viedään kauemmaksi tavallisista kansalaisista. Jos nykyisissä kansallisvaltioissa kunnat ovat yhteydessä valtioon ylhäältä johdotetusti, konfederaatiot olisivat aidosti demokraattisia ja ruohonjuuritasolta kontrolloituja.

Kansalaisten perustamat poliittiset ja yhteiskunnalliset liikkeet ovat kaikki ulkoparlamentaarista toimintaa. Vaikka niiden ainoa toimintamuoto olisi poliitikkoihin vaikuttaminen lobbaamalla, on se silti lähtökohtaisesti demokraattisempaa kuin eduskunnassa toiminen. On tietenkin selvää, että mitä vapaudenhenkisempi vaatimus vaikkapa juuri lobbaamisen keinoin esitetään, sitä epätodennäköisemmin se toteutuu. Monien kansalaisjärjestöjen vaatimukset ovat suuressa ristiriidassa kapitalismin ja valtiojohtoisuuden kanssa. Silti näillä järjestöillä ei välttämättä ole suoranaista vallankumouksellista agendaa. Pelkkien reformien esittäminen johtaa helposti totalitaarisen politiikan tukemiseen, sillä ilman suoraa demokratiaa ja sen kulttuurisia piirteitä, tarjotaan helposti vain kieltoja ja rajoituksia ilman, että kansalaisten oikeudet ja valta kasvaisivat. Näin vahvistetaan vain valtion valtaa. On mahdollista muokata ekofasistinen valtio, joka säännöstelee kulutustamme ja eliminoi potentiaaliset lainrikkojat järein keinoin. Jo pelkkä puhtaan ilmakehän vaatimus on kapitalismin logiikan vastainen. Jos haluamme elää yhteiskunnassa jonkin alkukantaisen lauma-tai heimorakenteen sijaan, on kaksi vaihtoehtoa: yhteiskunta, jossa valta on demokratian tai yhteiskunta, jossa valta on eliitillä. Jos haluamme aidosti ekologisen yhteiskunnan, joka toimii ekoyhteisön tapaan edistäen antihierkkista monimuotoisuutta, yhteistyötä ja vapaudenhenkisiä arvoja, on radikaali yhteiskuntamuutos sekä toivottavaa että välttämätöntä!