Murray Bookchinin yhteiskuntaekologia – kommunalismi evoluution tienä itsetietoisuuteen, vapauteen ja eettisyyteen

Yhteiskuntaekologia (social ecology) yhdistetään yleensä yhdysvaltalaiseen Murray Bookchiniin, jonka ajatuksia esittelen tässä artikkelissa. Bookchinin mukaan lähes kaikki ekologiset ongelmat ovat yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia. Ekologinen kriisi on kapitalistisen yhteiskunnan aikaansaama, mutta sen perimmäiset juuret ovat yhteiskunnallisissa hierarkioissa. Yhteiskuntaekologia ehdottaa valtion ja kapitalismin korvaamista ekologisella yhteiskunnalla, joka perustuu hierarkiattomiin suhteisiin, maantieteellisesti hajautettuihin yhteisöihin, ekoteknologioihin, luonnonmukaiseen maatalouteen ja inhimillisen kokoisiin tuotantolaitoksiin.

Yhteiskuntaekologia kieltää selvän jaon tai välttämättömän vastakkainasettelun luonnon ja ihmiskunnan tai yhteiskunnan välillä. Siirtymä luonnosta ja yhteiskuntaan on vaiheittainen, ja perusongelmat, jotka asettavat yhteiskunnan luontoa vastaan, kasvavat yhteiskunnallisen kehityksen sisällä – eivät luonnon ja yhteiskunnan välillä.

Siten ihmiskunnalle ja ihmisyhteisöille tyypillisiä piirteitä kuten järkeä, teknologiaa tai tiedettä ei voi tuomita tuhoaviksi ottamatta huomioon niiden käyttöön vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä. Ekologiset ongelmat eivät myöskään ole yksinkertaisesti tai ensisijaisesti uskonnollisten, henkisten tai poliittisten ideologioiden tuotoksia. Ymmärtääksemme nykyisiä ekologisia ongelmia meidän on etsittävä niiden yhteiskunnalliset syyt ja korjattava ne yhteiskunnallisia keinoja käyttäen.

Monimuotoisuus, osallistavuus ja spontaanisuus

Ekosysteemejä ja evoluutiota koskevissa kirjoituksissaan Bookchin painottaa periaatetta “yhtenäisyys monimuotoisuudessa“. Elämänmuotojen ja orgaanisten vuorovaikutussuhteiden moninaisuus avaa evoluutiolle uusia kulkusuuntia ja on ekosysteemien hedelmällisyyden ja vakauden perusta. Koska tämä monimuotoisuus syntyy luonnossa spontaanisti, ja tietomme monimutkaisten ekosysteemien muuttuvista sisäisistä suhteista ovat rajallisia, tulisi ihmiskunnan pyrkiä luonnon hallitsemisen sijaan suojelemaan sen monimuotoisuutta ja jättämään mahdollisimman paljon tilaa sen luonnolliselle spontaaniudelle.

Bookchinille merkittävimmät tekijät evoluutiossa ovat kilpailun sijasta symbioosi ja vastavuoroisuus, jossa eri elämänmuodot täydentävät toisiaan luoden bioottisia, eli samassa elinpiirissä elävien eliöiden muodostamia, “ekoyhteisöjä“. Nämä bioottiset ekoyhteisöt ovat luonteeltaan osallistavia eli kaikki niiden hyvinkin erilaiset jäsenet osallistuvat evoluutioon ja elämän luomiseen.

Samanlaisia monimuotoisuuden, osallistavuuden ja spontaaniuden sekä ekosysteemeissä vallitsevien hierarkiattomien suhteiden periaatteita esiintyy anarkistisissa yhteiskuntateorioissa. Bookchinin mukaan näiden ekologisten periaatteiden soveltaminen yhteiskunnallisessa järjestäytymisessä poistaisi vastakkainasettelun luonnon ja yhteiskunnan väliltä ja loisi tilalle jatkumon yhdistäen bioottiset ja sosiaaliset ekoyhteisöt.

Hierarkia ja ylivalta ekologisena uhkana

Yhteiskuntaekologian ehkä keskeisin osa muodostuu hierarkioiden ja erilaisten ylivallan muotojen kritiikistä. Bookchinin mukaan pyrkimyksemme hallita luontoa juontuvat ihmisten välisistä ylivallan muodoista. Miehet eivät ajatelleet luonnon alistamista ennen kuin olivat aloittaneet nuorten, naisten ja toistensa alistamisen.

Hierarkiat ja ylivalta ovat poliittisten ja taloudellisten instituutioiden lisäksi juurtuneet kulttuurisissa muodoissaan niin syvällä perheisiimme ja ikäluokkien, sukupuolten ja etnisten ryhmien välille, että ne vaikuttavat jopa siihen kuinka koemme todellisuuden mukaan lukien luonnon ja muut eliölajit. Vastapainona yhteiskuntaekologia painottaa monimuotoisuutta asettamatta eroja hierarkkiseen järjestykseen.

Bookchinin mukaan emme voi poistaa luonnon hallitsemisen päämäärää ja luoda ekologista yhteiskuntaa ennen kuin poistamme yhteiskunnastamme kaikki hierarkkiset rakenteet. Hän painottaa myös, että yhteiskunnalliset hierarkiat ovat institutionaalinen ilmiö, eivät biologinen. Ne ovat järjestettyjen ja tarkoin rakennettujen valtasuhteiden tulosta, eikä niille löydy oikeutusta luonnosta.

Urbanisaatio ja valtio demokratian rappeuttajina

Yksi keskeisimmistä hierarkkisista instituutioista on valtio. Bookchinin mukaan valtio vie niin henkisiä kuin materiaalisia voimavaroja yhteisöiltä ja rajoittaa niiden kehitysmahdollisuuksia poistamalla niiltä valtaa ja oikeutta muovata omaa kohtaloaan. Valtion – ja meidän aikanamme kansallisvaltion – edustajat ja instituutiot ovat mitätöineet myös yksilöä julkisena olentona, kansalaisena, jolla on osallistuva rooli yhteiskunnan toiminnassa. Kehitystä on edesauttanut urbanisaatio, joka muuttaa kaupunkeja selkeistä, inhimillisen kokoisista ja demokraattisesti hallinnoitavissa olevista kokonaisuuksista suunnattomiksi markkinapaikoiksi ja massatuotannon ja -kulutuksen keskuksiksi.

Kaupunkielämän eettinen sisältö tilana, jossa opetella kansalaistaitoja, vastuullisuutta ja demokratian ihanteiden toteuttamista, on pyyhitty pois. Modernia kaupunkia johdetaan kuin liiketointa, jota ohjaavat tuotot, kulut, kasvu ja työllisyys. Tällainen yrityshenkinen kaupunki edellyttää ja edesauttaa aktiivisen kansalaisen pelkistämistä byrokraattisten laitosten tarjoamien julkisten palvelujen vastaanottajaksi ja asiakkaaksi. “Hyvä kansalainen“ tottelee lakeja, maksaa veroja, äänestää rituaalinomaisesti esivalituista ehdokkaista ja “välittää omista asioistaan“. Demokratiasta tulee puhtaasti muodollista sen sijaan, että se olisi luonteeltaan osallistavaa. Valta byrokratisoidaan ja keskitetään valtion ja puolimonopolististen taloudellisten toimijoiden haltuun.

Luonnolle, vesistölle ja ilmalle nykyiset jättikaupungit asettavat mahdottoman taakaan valloittamillaan alueilla. Urbanisaatio on levinnyt myös maaseudulle häiriten sen ekologista tasapainoa. Maaseudun kulttuuri ja rikkaat perinteet ovat väistyneet kaupunkielämän ja massakulttuurin tieltä yhtenäistäen ja urbanisoiden maaseudun elintapoja. Teollisuus ja kaupungeista peräisin olevat yritysmuodot ja tekniikat ovat valloittaneet maatalouden. Kaupungit näyttävät valjastaneen maaseudun täysin hallintaansa.

Kapitalismi ja yhteisöllisyyden heikkeneminen

Keskeistä paikallisyhteisöjen elinvoimaisuuden ja yhteisöllisyyden rappeutumisessa on myös modernin kapitalismin kehitys. Perinteisten talouden muotojen, kuten pienviljelyn, käsityöläisyyden ja yksinkertaisten vaihtosuhteiden, heikentämisen lisäksi kapitalismi uhkaa hävittää kaikki yhteisöllisen järjestäytymisen, yhteistyön arvostuksen, itsehallinnollisten järjestelmien ja paikallisen yhteenkuuluvuuden kaltaiset piirteet, jotka olivat tyypillisiä kapitalismia edeltäneille yhteiskunnille. Se on levittänyt kilpailun yhteiskunnan jokaiselle tasolle, ei vain kapitalistien välille heidän kamppailussaan markkinoiden hallinnasta.

Kilpailuhenkinen markkinajärjestelmä ja sen painottama itsekkyys tunkeutuu myös perheeseen ja naapurustoon, ja uhkaa hävittää pienimmänkin yhteisöllisyyden tunteen, ekologisen tasapainon ja sosiaalisen elämän monipuolisuuden. Kansalaisista tulee pelkkiä ostajia ja myyjiä, ja sosiaalisen elämän ja ympäröivän luonnon yksinkertaistaminen johtaa lopulta itse ihmismielen yksinkertaistumiseen. Kapitalismi murentaa ihmisiltä itsevarmuutta ylläpitävän taloudellisen perustan ja yhteisön, joka edistäisi osallistumista yhteiskunnalliseen elämään.

Bookchinin mukaan turvallisen ja miellyttävän elämän perusedellytykset voitaisiin tuottaa kaikille. Silti kapitalismi on tuottanut vahvemman niukkuuden tunteen kuin mikään yhteiskuntajärjestys aikaisemmin. Tarpeita luodaan keinotekoisesti, ja kapitalistinen riisto ja manipulaatio tekevät arkielämästä sosiaalisesti tyhjää ja pitkästyttävää. Kun yhteiskunta on muutettu tehtaaksi ja kauppapaikaksi, on elämän perussyy pelkistetty tuottamiseksi tuottamisen takia ja kuluttamiseksi kuluttamisen takia.

Kasva tai kuole!

Kilpailulle ja kasvun itsensä takia tapahtuvalle kasvulle perustuvan kapitalistisen yhteiskunnan täytyy lopulta tuhota luonto aivan kuten hoitamaton syöpä tuhoaa kantajansa. Henkilökohtaisilla aikomuksilla, olivatpa ne hyviä tai pahoja, ei ole merkitystä “kasva tai kuole“ -periaatteen ympärille rakentuneessa taloudessa. Pääoman kerääminen kilpailijan heikentämiseksi, ostamiseksi, itseensä sulauttamiseksi tai hävittämiseksi on olemassaolon ehto kapitalistisessa taloudessa, mikä tekee siitä loputtomasti laajenevan ja varakkuutta keskittävän järjestelmän. Kapitalismi väistämättä kääntyy luontoa vastaan ja muuttaa ympäristöä ”luonnottomaksi”; epäorgaaniseksi, synteettiseksi tai yksinkertaisemmaksi.

Ekologinen yhteiskunta luonnon itsetietoisuuden toteuttajana

Yhteiskuntiemme nykytilasta huolimatta Bookchin uskoo ihmiskunnan mahdollisuuteen kehittyä moraalisena ja ekologisena toimijana. Itsetietoisuus ja kyky systemaattisesti yleistää tietoisuuttaan filosofian, tieteen, etiikan ja estetiikan muotoon sekä muuttaa itseään ja ympäristöään näiden avulla asettavat ihmisen erityiseen asemaan evoluutiossa. Nämä kyvyt ovat evoluution itsensä tuotoksia, ja asettavat ihmiskunnan vastuuseen myös orgaanisen evoluution edistämisestä.

Ihmiskunta voisi olla luonnon luovuuden ja hedelmällisyyden rationaalinen ilmentymä ja sen puuttuminen muun luonnon tapahtumiin voisi olla yhtä luovaa kuin luonnollinen evoluutio. Ekologinen yhteiskunta täyttäisi yhden evoluution suurista suuntauksista, suuntauksen kohti itsetietoisuutta, ja lisäisi vapauden, järjen ja eettisyyden ulottuvuuden luontoon. Tämä luonnon potentiaali toteuttaa itseään tietoisesti luovana on kuitenkin vielä täyttymättä: siitä todistavat hierarkia, luokkajako, valtio ja niiden kaltaiset yhteiskunnalliset ilmiöt.

Kommunalismi poliittisena vaihtoehtona

Poliittisella ja toiminnallisella tasolla Bookchinin yhteiskuntaekologinen filosofia keskittyy valtaan ja sitä käyttäviin instituutioihin. Bookchinin mukaan valtava yhtiötaloudellinen ja poliittinen järjestelmä on poistamassa lähes kaiken elämänhallinnan tavallisilta ihmisiltä. Siksi taloudelliset tarpeet saattavat pakottaa ihmisiä toimimaan vastoin parhaita tarkoituksiaan, jopa vastoin syvästi tuntemiaan luonnollisia arvojaan, luontoa tuhoavalla tavalla. Keskitetysti hallittujen yhtiöiden, omistussuhteiden ja tuotannon kasvavan vallan tuomien ekologisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa kyse on nimenomaan vallasta – kenellä valtaa on ja keneltä se kielletään. Bookchinille demokratia ja ihmisten vapaus hallita omia elämiään ovat ekologisen yhteiskunnan perusedellytyksiä.

Parempaa mallia epäonnistuneelle liberalismille ei tarjoa nykyään jo enimmäkseen kadonnut “sosialistinen“ maailmakaan. Totalitaariset maat ovat syyllistyneet yhtälailla maan ryöstämiseen, eikä luokaton yhteiskunta välttämättä ole vapaa hierarkioista. Ekologisena vaihtoehtona Bookchin tarjoaa kommunalismia, jossa yhteiskunnallinen valta olisi suorasti demokraattisilla kansankokouksilla. Hänen mukaansa todellinen demokratia toteutuu vain, jos ihmiset kokoontuvat avoimiin, kasvokkaisiin kansankokouksiin luomaan yhteiskunnallisia toimintatapoja. Yksikään toimi ei ole demokraattisesti oikeutettu, jos se ei ole suoraan ihmisten itsensä – ei minkäänlaisten edustajien – ehdottama, keskustelema ja päättämä. Näiden toimien hallinnointi voidaan kuitenkin jättää valiokunnille tai muunlaisille työryhmille, jotka toteuttavat kansankokousten toimeksiannot läheisen julkisen tarkkailun alla.

Politiikkaa vai valtiotaitoa?

Keskeisimpänä keinona kommunalismin toteuttamisessa Bookchin näkee paikallisten kansankokousten perustamisen, näiden vallan vahvistamisen ja virallistamisen sekä olemassa olevien kunnallisten elinten radikaalin demokratisoimisen. Hänelle politiikka, siten kuin se nykyään ymmärretään, on sopimaton areena ekologisille liikkeille. Nykypolitiikka merkitsee lähinnä valtataistelujen sarjaa, jossa puolueet pyrkivät valtaamaan valtion toimintojen hallitsemiseen tarvittavat avainasemat. Poliittiset puolueet on muodostettu hankkimaan valtaa, määräämään ja hallitsemaan. Ne ovat pääsääntöisesti rakennettuja hierarkioita ja toimivat ylhäältä alas kuten valtioiden pienoismallit.

Bookchinin mukaan nykyään vallalla oleva käsitys politiikasta on lähinnä valtiotaitoa. Poliitikkoihin vaikuttaminen, lobbaaminen, äänestäminen ja muu parlamentaarinen tai puoluekeskeinen toiminta ovat valtiotaitoa, samoin kuin kaikkien valtion instituutioiden toiminta. Tähän osallistujia – sekä poliitikkoja että lobbaajia – yhdistää usko siitä, että muutos on mahdollista vain tai ensisijaisesti valtiovallan käytön kautta. Valtiovaltaan vetoaminen oikeuttaa ja vahventaa valtion olemassa oloa väistämättä. Ja mitä enemmän valtaa valtiolla on, sitä vähemmän sitä on suoraan kansalla itsellään. Täten Bookchinin näkemys eroaa esimerkiksi Leena Vilkan tulkinnasta, joka pohtiessaan Vihreän Liiton olemusta hyväksyy yhteiskuntaekologian tunnusmerkeiksi reformismin ja parlamentaarisen tien tunnustamisen.

Valtiotaidon vastineeksi Bookchin pyrkii elvyttämään politiikan sen klassisessa merkityksessä itsehallinnon alueena. Hänen mielestään politiikkaa ei voi olla ilman ihmisten ruohonjuuritason järjestäytymisestä syntyviä kunnallisia yhteenliittymiä. Politiikan aito yksikkö on kunta joko kokonaisena, jos se on inhimillisen kokoinen, tai jaettuna naapurustojen kaltaisiin osiin. Bookchinin mukaan politiikan harjoittamisen areenoilla on ratkaiseva merkitys myös yksilön vapauden kannalta: kunnallinen vapaus on poliittisen vapauden edellytys, ja poliittinen vapaus on yksilöllisen vapauden edellytys.

Kaupunkien hajauttaminen

Se, toteutuvatko perinteiset kansalaisdemokratian ihanteet ja voidaanko kuntia ja kaupunkeja hallita niiden kaikkien asukkaiden toimesta kansankokouksissa, riippuu pitkälti kuntien ja kaupunkien koosta. Vaikka kansankokoukset voivat toimia myös verkostoina kortteli-, naapurusto- tai kaupunkitasolla, pitäisi kaupungit loppujen lopuksi hajauttaa. Vallan ja suurkaupunkien hajauttaminen on myös henkinen ja kulttuurinen arvo, sillä se yhdistää yhteisön valtaantumisen yksilön valtaantumiseen.

Bookchin toki tunnustaa, että New Yorkin kaltaisten suurten urbaanien kokonaisuuksien fyysinen hajauttaminen aidoiksi kunniksi ja paikallisyhteisöiksi kestäisi pitkään. Mutta hänen mielestään ei ole mitään syytä, miksei niitä voisi hajauttaa institutionaalisesti ennen sitä.

Pienemmät kaupungit eivät ole ainoastaan edellytyksiä vapauden ihanteiden toteuttamiseen, vaan tarvitsemme niitä myös elääksemme tasapainossa muun luonnon kanssa. Kaupunkien ja taloudellisen tuotannon hajauttaminen mahdollistaisi paikallisten raaka-aineiden ja energialähteiden täyden hyödyntämisen, pienentäisi kuljetusmatkoja, helpottaisi saastumisen ehkäisyä ja jätteiden kierrätystä, parantaisi maan ekologian tuntemusta esimerkiksi maanviljelyksessä ja poistaisi voimavaroja työn hallinnointiin tuhlaavaa byrokratiaa.

Inhimillinen koko ja omavaraisuus 

Teknologian ja tuotannon hajauttaminen ja pienentäminen inhimilliseen kokoon auttaisi ihmisiä ymmärtämään niiden toimintaa paremmin ja hallinnoimaan niitä suoraan ilman ”asiantuntijoita” ja johtajia. Tuotannon hajauttaminen ja nykyistä omavaraisempien paikallisyhteisöjen luominen siirtäisi taloudellisen vallan painopisteen paikalliselle tasolle ja loisi taloudelliset perusteet paikallisyhteisöjen itsehallinnolle ja suvereniteetille. Inhimillisen koon mahdollistama monimuotoinen ja tasavertainen osallistuminen loisi pohjaa uudenlaisen ihmisyyden tunnulle – yksilöllisyyden ja yhteisön tunnulle.

Suhteellisen omavaraiset yhteisöt, joiden riippuvuus ympäristöstään olisi selkeästi nähtävillä, loisivat uudenlaista kunnioitusta niitä ylläpitävää orgaanista maailmaa kohtaan. Vaikka pienten teollisuuslaitosten kaksoiskappaleita olisi useissa yhteisöissä, johtaisi jokaisen ryhmän ympäristönsä tuntemus sen älykkäämpään ja rakastavampaan käyttöön. Yhdenkään yhteisön ei kuitenkaan pitäisi pyrkiä täydelliseen omavaraisuuteen, sillä yhteisöjen ja alueiden välinen keskinäisriippuvuus on sekä kulttuurinen että poliittinen etu.

Konfederalismi

Kaupunkien hajauttaminen ja yhteisöjen inhimillinen koko eivät sinänsä takaa demokratian tai ekologisen yhteiskunnan toteutumista. Hajautettu yhteiskunta ei välttämättä ole vapaa ylivallasta, hierarkioista tai nurkkakuntaisuudesta. Yhteiskunnallisen järjestäytymisen täytyy perustua paikallisuutta laajempiin periaatteisiin. Demokraattiseksi ja vapaudenhenkiseksi kuntien liittoutumisen muodoksi Bookchin esittää konfederaatiota. Se on hallinnollisten neuvostojen verkosto, joiden jäsenet valitaan kasvokkaisista kansankokouksista. Edustajat voidaan kutsua takaisin ja vaihtaa milloin tahansa, ja he ovat vastuussa heidät valinneille kokouksille. Kansankokoukset myös määrittävät tarkkaan edustajiensa toimivallan ja ohjeistavat heidän toimintansa. Konfederalismi sisältää siis selkeän eron toiminnoista päättämisen ja toimintojen koordinoinnin ja toimeenpanon välillä. Päätäntävalta ja toimintalinjausten teko pysyy yksinomaan kansankokousten oikeutena, ja hallinnointi ja koordinointi ovat konfederalististen neuvostojen vastuulla.

Talouden kunnallistaminen

Tuotannon ja tuotteiden jakelun hallinnoimiseksi Bookchin ehdottaa, että talous kunnallistettaisiin ja päätökset taloudellisen toiminnan linjauksista tehtäisiin kaikkien kuntalaisten kesken kansankokouksissa. Tämä merkitsisi talouden tuomista poliittisen päätöksenteon piiriin kokonaisuudessaan, eivätkä yksittäiset tehtaat tai maatilat olisi enää keskenään kilpailevia yksikköjä. Näin luotaisiin pohja moraaliselle taloudelle, jossa ihmiset toimisivat ennemmin yhteisön hyväksi kuin vain omaa etuaan ajaen, ja jossa jokainen antaisi kykyjensä mukaan ja ottaisi tarpeidensa mukaan.

Konfederalismin periaate saavuttaisi täyttymyksensä, kun yhteisöt yhdistäisivät voimavaransa paikallisissa konfederalistisissa verkostoissa. Konfederalistinen ekologinen yhteiskunta olisi resursseja jakava, eikä kapitalistisesti toimivien paikallisyhteisöjen itsekkääseen ja laskennalliseen vaihtoon perustuva. Käsityö- ja pienteollisuustuotannon sekä maanviljelyn yhdistäminen useiden kuntien konfederaatioiden yhteistoiminnaksi lisäisi yksilöiden toimintamahdollisuuksia ja niitä virikkeitä, joille he altistuvat.

Myös poliittisten kansalaisvelvollisuuksien ja tuotannollisten työtehtävien kierto monipuolistaisi ihmisten kokemuksia niin älyllisestä kuin fyysisestä työstä stimuloiden heidän aistejaan ja auttaen löytämään uusia ulottuvuuksia itsekehityksessä. Yhteisöllisestä elämästä luotaisiin eräänlainen kansalaistaitojen koulu, paideia, kuten antiikin kreikkalaiset sitä kutsuivat. Uuden kansalaisuuden synnyttämisestä ja yhteisiin asioihin osallistumisesta täytyisi tulla henkilökohtainen luovan taiteen muoto, joka esteettisessäkin mielessä vetoaisi syvästi inhimilliseen itseilmaisun tarpeeseen. Mahdollisuus merkitykselliseen osallistumiseen poliittisessa ja yhteisöllisessä elämässä sekä virikkeiden runsaus lisäisivät kykyjen ja luonteenpiirteiden rikkautta myös yksilöissä. Näin suurin mahdollinen henkilökohtaisen kehityksen vapaus yhdistyisi kykyyn ja mahdollisuuteen toimia yhteisöllisesti ja ekologisesti järkevästi saattaen ihmiskunnan sopusointuun muun luonnon kanssa.

Jyri Jaakkola

 

Lähteet mm.

Bookchin, Murray: Toward an Ecological Society, Black Rose Books, Montréal-Buffalo, 1980.
Bookchin, Murray: Post-Scarcity Anarchism, Black Rose Books, 1986.
Bookchin, Murray: The Modern Crisis, New Society Publishers, Philadelphia, 1986.
Bookchin, Murray: Remaking Society. Pathways to a Green Future, South End Press, Boston, 1990.
Bookchin, Murray: From Urbanization to Cities. Toward a New Politics of Citizenship, Cassell, London, 1995.
Bookchin, Murray: The Murray Bookchin Reader, Cassell, London, 1997.
Vilkka, Leena: Mustavihreä filosofia, Elämänsuojelija-lehti, Tampere 1999.
http://www.social-ecology.org
http://www.demokratisktalternativ.org/suomi/demalt-fi.html

 

Toimitettu versio artikkelista on julkaistu kahdessa osassa ”Ekologinen yhteiskunta” -nimellä Elonkehä-lehden numeroissa 15-16/2003 ja 1/2004

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Murray Bookchinin yhteiskuntaekologia – kommunalismi evoluution tienä itsetietoisuuteen, vapauteen ja eettisyyteen

  1. while I’m sure Bookchin did later repudiate acalinles with the likes of Hess and Rothbard, that isn’t what he’s talking about in the essay on “lifestyle anarchism.”True, but in that essay Bookchin attacks 19th-century individualist anarchism generally, including Proudhon, as middle-class indulgence, rooted far more in liberalism than in anarchism ; and even anarcho-communists like Goldman get the boot for being too individualistic. So I think the essay signals pretty clearly a withdrawal of any sympathies toward Rothbard and Hess even if he doesn’t name them here. are Bookchin’s earlier, very friendly comments toward Rothbard et al.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s