Jos radikaalit haluavat kulkea nykytilanteesta utopiaan, se ei voi tapahtua ilman mitään välitilannetta. Historiallisesti marxilaiset liikkeet ovat laatineet poliittisia ohjelmia joissa on minimi ja maksimivaatimuksia. Eirik Eiglad tutkii tässä esseessä tuota perinnettä ja anarkistien ’maksimalistista’ kantaa ja esittää työkaluja poliittiselle toiminnalle mitkä voivat samalla innostaa muutoksiin nykyhetkessä sekä rakentaa liikettä yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudelleenmuokkaamiseen.
