Myytti liikakansoituksesta, osa 1

Myytti liikakansoituksesta, osa 1

Murray Bookchin, kääntänyt Jussi Haverinen

“Väestöongelmalla” on feeniksin kaltainen olomuoto: se nousee tuhkasta vähintään kerran sukupolvessa ja joskus joka vuosikymmen. Ennustukset ovat yleensä samoja, toisin sanoen, että ihmiset täyttävät maailman “ennennäkemättömin luvuin” ja “ahnehtivat” sen resursseja kuin heinäsirkkaparvi. Teollisen vallankumouksen päivinä Thomas Malthus, pelkurimainen Englantilainen, muotoili pahamaineisen “väestölain”, joka väittää, että vaikka ruokavarannot kasvavat vain aritmeettisesti, väestö kasvaa geometrisesti. Ainoastaan sota, nälänhätä tai taudit (näin Malthus periaatteessa väitti) voivat “tasapainottaa” väestön ja ruokavarantojen välin. Malthus ei tarkoittanut tätä väitteeksi, joka hoivaisi ihmisten hyvinvointia; kyseessä oli tunteeton oikeutus epäinhimilliselle kurjuudelle, jonka maata kaappaavat aristokraatit ja riistävät “teollispohatat” aiheuttivat Englantilaisten enemmistölle. Pysyen totena aikakauden ilkeämieliselle ilmapiirille Malthus vastusti yrityksiä helpottaa köyhyyttä koska näin poistettaisiin rajoitukset “väestönkasvulle” pidentämällä köyhien elämää.

Malthusin “laki” sulautui Darwinin evoluutioselitykseen ja uudelleenilmautui biologiasta “sosiaalidarvinismina.” Sitä kannatettiin kiihkeästi Yhdysvalloissa ja Englannissa sukupolvi myöhemmin, tämä teoria pelkisti yhteiskunnan “viidakoksi”, jossa käytännössä “laki voimakkaimman voittamisesta” oikeutti rikkaiden tai “voimakkaimpien” tekemän maailman rosvoamisen, samalla kun työtätekevät luokat, maattomat maanviljelijät ja kolmannen maailman “villit” pakotettiin puutteeseen, oletettavasti koska he oli “epäkelpoja” selviytymään. Pankkiirien, teollispohattojen ja kolonialistien ylimielisyys vuosisadan vaihteen “kultaisella ajalla”, heidän syödessä yltäkylläisiä aterioita, samalla kun nälkään kuolleita kerättiin toistuvasti länsimaiden kaupunkien kaduilta — tämä kaikki toimii todistusaineistona ankarasta luokkajärjestelmästä, joka nosti esiin “luonnonlain” oikeuttamaan hallitsevien harvojen yltäkylläisyyden ja hallittujen monien näkemän nälän.

Vain sukupolvi myöhemmin Malthusianismi sai avoimesti rasistisen luonteen. Varhaisen 1920 -luvun aikana kun “Anglosaksilainen” rasismi sai huippunsa Yhdysvalloissa “tummempia” ihmisiä kuten Italialaisia, juutalaisia ja niin kutsuttuja “itäeurooppalaisia” vastaan, “biologisen alempiarvoisuuden” käsite johti selkeästi syrjiviin maahanmuuttolakeihin, jotka suosivat “pohjoiseurooppalaisia” muiden, oletettavasti “ali-ihmis” väestöjen yli. Malthusialaisuus, joka oli nyt saanut “uus” etuliitteen, että siitä tulisi ajankohtaisempi, täytti tämän lain läpikotaisin. Väestöä Yhdysvalloissa täytyi “ohjata” ja Amerikkalaisten “kulttuurillinen” (lue: rodullinen) puhtaus täytyi pelastaa — oli se sitten Aasian “keltaiselta uhalta” tai Latinalaisten ja Semiittisten maailmojen “tummalta uhalta”.

Natsismin ei tarvinnut keksiä rodullista kuvastoa väkevistä “Arjalaisista” joita ympäröi “ali-ihmiset” tummat väestöt, varsinkin Juutalaiset. Hitler näki itsensä “pohjoiseurooppalaisen kulttuurin” suojelijana “Heprealaiselta taikauskolta”, käyttääkseni hyvin tunnetun nykyisen Arizonalaisen kirjoittajan mehukasta kieltä — “kulttuurillinen” aihe, joka oli täynnä fasistista sosiobiologiaa. Hitlerin “pohjoiseurooppalaiselta” näkökannalta, Eurooppa oli “ylikansoitettu” ja mantereen etniset ryhmät täytyi lajitella niiden rodullisen taustan mukaan. Tämän takia Auschwitzin kaasukammiot ja krematoriot, teloitusryhmät jotka seurasivat Saksalaista armeijaa Venäjälle kesällä 1941 ja miljoonien systemaattinen ja mekanisoitu teurastus kolmen tai neljän vuoden sisällä.

Feeniks nousee jälleen

Voisi ajatella että Toinen maailmansota ja ne rumat perinteet, jotka ruokkivat sitä olisivat luoneet syvemmän ihmisyyden tunteen ja herkemmän elämän arvostuksen — sekä ihmisten että muun luonnon.

Arvostellen siitä tavasta, jolla “väestöongelma” on noussut pintaan jälleen, näyttää siltä että olemme brutalisoituneempia kuin koskaan ennen. Myöhäiseen 1940-lukuun mennessä, ennen kuin sodan aikana kuolleet olivat maatuneet, “uus-malthusialaiset” olivat taas töissä — tällä kertaa vastakehitettyjen hyönteismyrkkyjen käytöstä malarian hävittämiseksi ja antibioottisten lääkkeiden käytöstä hallitsemaan tappavia tulehduksia kolmannessa maailmassa. Jopa näkyvät biologit kuten William Vogt tulivat mukaan kirjoilla ja artikkeleilla, ohjaten hyökkäyksensä modernia lääketiedettä vastaan ihmisten elämien pelastamiseksi ja ennustaen nälänhätää Britanniaan 1948 ja 1978 välillä ja välitöntä nälänhätää Saksaan ja Japaniin. Väittelylle, joka usein sai ikäviä piirteitä, antoi taustan Korean sota ja mauttoman optimistinen Eisenhowerin aika, jota seurasi myrskyisä kuusikymmenluku jonka viesti oli idealismi, julkinen palvelu ja mikäli sallitte “humanismi.” Kuitenkin kun vuosikymmen oli vasta loppunut uus-Malthusialaisuus nousi jälleen — tällä kertaa ankeissa kirjoissa, jotka varoittivat “väestöpommista” ja kannattivat “triage “etiikkaa”, jossa valtiot joita suositeltiin Yhdysvaltojen avulle vaikuttivat oudosti päätyvän Amerikkalaiselle puolelle “kylmässä sodassa”, riippumatta niiden väestökasvu -luvuista.

Kun niitä tarkastellaan kaksi vuosikymmentä myöhemmin uus-Malthusialaisten tekemät ennustukset vaikuttavat olevan mielettömän huvittavia. Meitä varoitettiin, usein joukkoviestimissä, että esimerkiksi 1980 -luvulla tarvittaisiin keinotekoisia saaria majoittamaan kasvavaa väestötiheyttä mantereilla. Meille kerrottiin mitä suurimmalla varmuudella, että öljyvarantomme olisivat täysin kulutettu loppuun vuosisadan loppuun mennessä. Sodat nälkää näkevien kansojen välillä tulisivat tuhoamaan planeettaa kun kukin valtio pyrkisi ryöstämään toisten salaiset ruokavarannot. Kuitenkin myöhäiseen seitsemänkymmentä lukuun mennessä tämä väittely otti tervetulleen tauon — mutta se on kuitenkin palannut täydessä kukoistuksessaan ekologian biologisessa kielenkäytössä. Ottaen huomioon sen hysterian ja liioitellut “ennustukset” aikaisemmista “väittelyistä”, niin sävy nykypäivänä on hieman rauhallisempi. Kuitenkin se on joiltain piirteiltään vielä synkempi. Me emme ole joutuneet muuttamaan meriämme maaperäksi asunnoille, eikä meiltä ole loppunut öljy, ruoka, aineelliset tarvikkeet — tai uus-Malthusialaiset profeetat. Hankimme kuitenkin joitain huonoja älyllisiä tapoja ja olemme herkkäuskoisempia uuden kaltaisen uskonnollisuuden edessä, joka kulkee “hengellisyyden” nimissä omatekoisena pakanallisuutena ja primitivisminä.

Ennen kaikkea ajattelemme määrällisesti emmekä laadullisesti — kaikesta “kokonaisuudesta”, “ykseydestä” ja “keskinäisestä yhteydestä” puhumisesta huolimatta. Esimerkiksi kun meille kerrotaan, että “väestökysymyksessä” on pelkästään “kyse numeroista”, kuten yksi nollan väestökasvua kannattava kirjoittaja sanoi sen, niin silloin väestön kasvun ja hupenemisen laaja monimutkaisuus pelkistetään pelkäksi numeropeliksi, kuten Dow:n pörssikurssien keskiarvoiksi. Ihmiset, jotka on muutettu numeroiksi, voidaan silloin asettaa samalla viivalle banaanikärpästen kanssa ja niiden numerot voidaan asettaa rinnakkain ruuan tuotannon kanssa. Tämä on “Dow:n seuraamista” korkojen kera. Yhteiskunnallinen tutkimus, toisin kuin Voodoo ekologia, joka kulkee “syvän ekologian” nimellä näinä päivinä, paljastaa, että ihmiset ovat hyvin yhteiskunnallisia olentoja, eivätkä pelkästään nisäkäslaji. Heidän käytöstään ohjaa syvästi heidän yhteiskunnallinen statuksensa, koska he ovat ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin sukupuoleen, hierarkiaan, luokkaryhmään, etniseen perinteeseen, yhteisöön, historialliseen kauteen tai he kannattavat jotain joukosta ideologioita. Heillä on myös käytössään voimakkaita teknologioita, aineellisia resursseja, tiedettä ja luontaisesti muotoutunut kyky käsitteelliseen ajatteluun, joka sallii heille joustavuuden, joka on vain harvoilla, jos yhdelläkään ei-inhimillisellä olennoilla, puhumattakaan kehittyvistä instituutioista ja kyvystä systemaattiseen ryhmän yhteistyöhön. Mikään ei tässä ole illusorisempaa kuin “seurata Dow:ta”. Huonot älylliset tavat demografisen — tai edes “resurssien” — aiheiden ajattelusta lineaarisella, epäsosiaalisella ja epähistoriallisella tavalla tulevat usein mukaan kaikkiin ekologisiin ongelmiin, pitkälti kiitos uus-Malthusialaisten ja “biosentrisyyden”, joka samaistaa ihmiset ei-inhimillisiin elämänmuotoihin.

Toiseksi pelkistämällä meidät viivakäyriksi, piirakoiksi ja tilastollisiksi taulukoiksi, uus-Malthusialaiset jähmettävät todellisuuden sellaiseksi kuin se on. Heidän numeeriset laskunsa eivät muodosta mitään todellisuutta, joka olisi uutta; ne pelkästään jatkavat, tilasto tilastolta, sitä mikä on vanhaa ja jo olemassa olevaa. He ovat “futuristeja” sanan kaikkein latteimmassa mielessä, eivät “utoopikkoja” sen parhaimmassa mielessä. Meidät opetetaan hyväksymään yhteiskunta, käytös ja arvot sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina kuin niiden tulisi olla tai edes kuinka ne voisivat olla. Tämä toimitus asettaa meidät status quon tyrannian alle ja se vie meiltä kaiken kyvyn ajatella maailman radikaalia muutosta. Olen kohdannut hyvin vähän uus-Malthusialaisten kirjoittamia kirjoja tai artikkeleita, jotka kyseenalaistavat tuleeko meidän asua minkään kaltaisessa rahataloudessa, minkäänlaisessa valtiojohtoisessa yhteiskunnassa tai tuleeko meitä ohjata voitontavoitteluun suuntautuva käytös. On olemassa joukoittain kirjoja ja artikkeleita, jotka selittävät kuinka meistä “voi tulla” “moraalisesti vastuuntuntoinen” pankkiiri, yrittäjä, maanomistaja, “rakentaja” tai, tiedä vaikka, asekauppias. Kuitenkin sitä tuleeko koko järjestelmä, jota kutsutaan kapitalismiksi (anteeksi! ), oli se suuryrityspohjainen kuten lännessä tai byrokraattinen kuten idässä, hylätä mikäli aiomme saavuttaa ekologisen yhteiskunnan käsitellään vain harvoin. Tuhannet voivat voivat ryhmittyä “Earth First! :n” idioottimaisen iskulauseen — “Takaisin kivikaudelle! ” — ympärille, mutta vain harvat mikäli uus-Malthusialainen ajattelu on ehdollistanut heidät kokoontuvat Vasemmisto vihreiden iskulauseen ympärille — “Kohti ekologista yhteiskuntaa! ”.

Viimeisenä seikkana on, että uus-Malthusialainen on mitä takaperoisinta sen vaatimusten läpiajattelussa. Mikäli olemme nykypäivänä kiinnostuneita, ja aivan oikeutetusti, AIDS uhrien rekisteröinnistä, niin mitä totalitaarisia seuraamuksia on Väestökontrolliviraston luomisesta, kuten jotkut Nollan väestökasvun kannattajat ehdottivat 1970-luvulla? Kuvittele mitä seuraamuksia tulisi valtion vallan lisäämisestä lisääntymiseen? Tai itseasiassa mitä yksityiselämän alueita ei vallattaisi hitaasti kasvavaan valtion vaikutusalueeseen, joka vaikuttaa kaikkein intiimeimpiin ihmissuhteisiimme? Kuitenkin uus-Malthusialaiset ovat esittäneet tämän kaltaisia vaatimuksia muodossa tai toisessa perusteilla, jotka eivät vaadi älyllistä tasoa tutkia Yhdysvaltojen tilastollisia tietoja.

Nälänhädän tilastolliset juuret

Tämä matemaattinen mieliala, joka jättää huomiotta tilastojen yhteiskunnallisen kontekstin on uskomattoman lyhytnäköistä. Kun hyväksymme ilman harkintaa tai kritiikkiä sen, että elämme “kasva-tai-kuole” kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa voiton kerääminen on kirjaimellisesti taloudellisen selviytymisen laki ja kilpailu on “edistyksen” moottori, kaikki mikä meillä on sanottavana väestöstä on periaatteessa merkityksetöntä. Biosfääri tulee lopulta tuhoutumaan siitä riippumatta elääkö planeetalla viisi miljardia vai viisikymmentä miljoonaa. Kilpailevien yritysten “koira-koiraa-vastaan” markkinoilla täytyy ylittää toinen toisensa tuotannossa mikäli ne aikovat jatkaa olemassaoloaan. Niiden täytyy ryövätä maaperää, tuhota maapallon metsiä, tappaa sen eläimistöä, saastuttaa sen ilmaa ja vesiä ei koska niiden aikomukset olisivat välttämättä huonoja, vaikkakin ne useimmiten ovat — tämän takia se hengellinen roska johon Amerikkalaiset ovat tällä hetkellä hautautuneita on absurdia — vaan koska niiden täytyy yksinkertaisesti selviytyä. Ainoastaan koko yhteiskunnan, sekä myös sen anti-ekologisten arvojen, radikaali uudelleenmuotoilu voi poistaa tämän kaikkea komentavan yhteiskunnallisen pakon — eikä rituaalit, jooga tai läheisryhmät, siitä huolimatta kuinka arvokkaita, jotkut näistä tavoista ovat (mukaan lukien tienaamiskykymme ja “valtamme” käskeä “parantaminen”).

Kuitenkin kaikkein synkein piirre uus-Malthusialaisuudessa on se mitta, jolla se aktiivisesti ohjaa meidät pois käsittelemästä ekologisten ongelmiemme yhteiskunnallisia juuria — ja itseasiassa se mitta, jolla se asettaa syyn nälänhädän uhreille niiden sijaan, jotka tekevät heistä uhreja. Oletettavasti mikäli on olemassa “väestöongelma” ja nälänhätä Afrikassa, niin syynä on tavalliset ihmiset koska he hankkivat liikaa lapsia tai koska he haluavat elää liian kauan — väite, jota Malthus ajoi lähes kaksi vuosisataa sitten suhteessa Englannin köyhälistöön. Tämä näkökulma ei ainoastaan oikeuta etuoikeutta; se hoivaa brutaalistumista ja halventaa moraalisesti uus-Malthusialaisia vielä enemmän kuin se halventaa etuoikeuksien uhreja.

Ja suoraan sanoen, he valehtelevat usein. Mikäli harkitsemme väestön ja ruuan tuotannon määriä pelkkinä numeroina ja astumme villiin karuselliin, joka ei ainoastaan tue uus-Malthusialaisia ennustuksia vuosikymmen sitten, puhumattakaan sukupolvi sitten olleista ennustuksista. Tämän kaltaiset uus-Malthusialaiset stuntit kuten “per capita kulutuksen” määrittäminen teräkselle, öljylle, paperille, kemikaaleille ja muulle tämän kaltaiselle jakamalla kokonaistonnimäärän väestöllä, niin että jokaisen miehen, naisen ja lapsen sanotaan “kuluttavan” siitä seuraavan määrän, tämä antaa meille kuvan, joka on räikeästi väärä ja toimii pelkästään hallitsevien luokkien toimien apologiana. Se teräs mikä menee taistelulaivaan, öljy joka käytetään tankin käyttöön ja se paperi, jonka peittää mainokset ei todellakaan kuvasta ihmisten materiaalien kulutusta. Pikemminkin se on ainetta, jota kaikki maailman Pentagonit kuluttavat auttaakseen pitämään “kasva-tai-kuole” talouden käynnissä — haluaisin lisätä, että nämä ovat tuotteita joiden tehtävänä on tuhota ja joiden kohtalona on tulla tuhoutuneiksi. Tämän kaltaisen “datan” suihkut, jotka saamme niskaamme uus-Malthusialaisten kirjoittajien toimesta on pahempaa kuin pelkkä epäselvyyden levittäminen; se on pahantahtoista. Sama pätee ostoskeskuksiin, jotka on rakennettu dumppaamaan “kulutustuotteensa” niskaamme ja niihin kalliisiin maanteihin, jotka kulkevat niihin. Se, että jätetään se fakta huomiotta, että me olemme laajan, täysin itseensä sulkevan yhteiskunnallisen järjestyksen uhreja, joita vain harvat voivat joko ohjata tai karata, tarkoittaa tavallisten ihmisten poliittisen näkemyksen kuolettamista — heidän “halunsa” ovat tietysti syyllisiä jokaiseen ympäristöongelmaan. Tässä tilastollisessa karusellissa ne faktat, joita uus-Malthusialaiset kannattavat eivät ole yhtään vähempää harhaanjohtavia. Länsimaissa, varsinkin maissa kuten Saksassa joissa 1940 -luvun uus-Malthusialaiset varoittivat väestön kasvusta pitkälti yli ruokavarantojen, syntyvyyslukemat ovat laskeneet alle kuolevuuden. Tämä on totta Tanskassa, Itävallassa, Unkarissa, tai itseasiassa huomattavassa osassa Eurooppaa, mukaan lukien katolisessa Italiassa ja Irlannissa — joissa perinne, tai näin voisi olettaa, olisi tehdä suuria perheitä. Eli perinteet, jotka hellivät laajojen ensisijaisesti miesten perheitä joilla Intian ja Kiinan korkeat syntyvyysluvut on selitetty eivät ole kiveen kirjoitettuja. Yhdysvallat, jossa hysteerisemmät uus-Malthusialaiset kaksi vuosikymmentä vuotta sitten ennustivat, että sen olisi pakko elää merelle rakennetuilla lautoilla lähestyy nollaa väestökasvua ja se voi nyt olla jo alle tämän.

Ruokavarannot eivät myöskään ole alle yleisen väestönkasvun. Viljatuotanto kasvoi 12 prosentilla sitten vuoden 1975, tehden mahdolliseksi jopa Bangladeshille vähentää merkittävästi sen maahantuontia. Länsi-Aasian markkinat ovat tulvillaan kiinalaista maissia. Jopa “karu” Saudi Arabia myy sen vehnän liikatuotantoaan ja Suomessa maanviljelijät saavat niin paljon liikaa vehnää, että he tekevät siitä minkin ruokaa ja liimaa. Intia, joka on niin sanottu “huonoin esimerkki”, kolminkertaisti viljantuotantonsa vuosien 1950 ja 1984 välillä. Sen suurin ongelma tällä hetkellä ei ole väestön kasvu vaan kuljetus viljaa paljon tuottavilta alueilta sitä vähän tuottaville alueille — tämä on merkittävä syy moniin menneistä Intialaisista nälänhädistä.

Vaikkakin Lester R. Brown Worldwatch Institutesta jakaa maailman “valtioihin, joissa väestönkasvu on hidasta tai olematonta ja missä elämistaso paranee ja niihin joissa väestönkasvu on nopeaa ja elämistaso heikkenee tai on välittömässä vaarassa alkaa tehdä niin” voisi helposti Brownin väitteiden rinnakkain asettamisella päätyä siihen tulokseen, että elämistaso heikkenee pelkästään kasvavan väestömäärän takia. Tämä ei ole totta — tämä tulee selväksi mikäli katsoo Brownin tietoja sekä muita lähteitä. Kuinka paljon ero väestön kasvun ja huonon elämistason välillä on esimerkiksi Bangladeshissa, Intiassa ja Pakistanissa maanomistuksen tapojen syytä? Etelä-Aasiassa noin 30 miljoonaa maaseudun kotia ei omista maata tai vain hyvin vähän, tämä on numero joka edustaa 40 prosenttia lähes kaikista maaseudun kodeista tuolla mantereen osalla. Saman kaltaisia lukuja tulee Afrikkalaisista tiedoista ja katastrofaalisesti Latinalaisesta Amerikasta. Maan jako on kolmannessa maailmassa nyt niin paljon kallellaan kaupallisen maanviljelyn ja kourallisen eliitti maanomistajien puolella, että ei voida enää puhua “väestöongelmasta” asettamatta tätä suhteeseen yhteiskunnalliseen ja luokkaongelmaan.

Vaatisi useita kirjoja erotella ne sekalaiset langat, jotka kytkevät yhteen nälän maanomistuksen kanssa, aineelliset parannukset heikkenevään väestönkasvuun, teknologian ruuantuotantoon, perheellisten perinteiden haurauden suhteessa naisten tarpeisiin saavuttaa täysi ihmisyys, sisällissodat (joita länsimaiset imperialistit usein kustantavat) nälänhädän kanssa — ja Maailmanpankin ja Kansainvälisen Valuuttarahaston rooli ruuantuotantotapojen kanssa. Länsimaiset ovat vasta viime aikoina nähneet pienen vilauksen IMF:n ja Maailmanpankin roolista Sudanin hirvittävän nälänhädän luomisessa pakottamalla maata siirtymään ruuantuotannosta rikkaan maaperän alueilla puuvillantuotantoon.

Tätä täytyy korostaa: mikäli “väestökysymys” on ekologisen näkemyksen “litmus testi”, kuten yksi “Earth First! :n” pomoista, David Foreman, on julistanut, niin kyseessä on sekavasti koottu joukko yhteiskunnallisia aiheita, eikä Voodoo ekologian talismaani. Vihreiden, ekologisesti suuntautuneiden ihmisten ja kaikenlaisten radikaalien täytyy käydä tämän joukon läpi tietäen hyvin yhteiskunnalliset aiheet, eikä pelaten numeropeliä ihmisten elämillä ja sumentamalla yhteiskunnallista tietämystä täysin epäluotettavilla tilastollisilla johtopäätöksillä ja apologioilla suuryritysten eduille.

Eivätkä uus-Malthusialaiset voi pelkistää ihmisiä pelkiksi numeroiksi pelkistämättä luontoa numeroiksi — tai ainakin ilman, että korvataan elämän, myös ihmisten elämän, huomioon ottaminen uudella epäinhimillisella eko-brutaalisuuden muodolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s